Kiran turinat

Uusi Ajatukseni.net blogi

Archive for Marraskuu, 2007

Laina kaveri..

Kirjoitettu 25. Marraskuu, 2007 @ 17:17. Aihe Yleinen

Keskiviikkona meidän perheeseen saapui hoidokki.. parivuotias rottispoika ja voi sitä onnea ja autuutta kun Kira ihastui leikki toveriin. Koko ajan piti höstätä kaverin nokan alla kaikkien mahdollisten lelujen kanssa, mutta Kiran epäonneksi kaveri ei jaksanut ottaa osaa Kiran ylimalkaiseen leikki intoon. Parin päivän jälkeen hoidokki alkoi jo innostua leikkimisestä kun ikävä omaa emäntää vähän hellitti ja Kira sai kuin saikin leikki kaverin. Siinä oli sitten minullakin riemussa pitelemistä kun kaksi musta ruskeaa ravaa ympäri asuntoa vinkuleluineen ja riepuineen, mutta mitäpä tuota menoa estelemään kun kerran kummallakin oli hauskaa ja apaattisuus kateissa.

Kyllä tuli tuossa tuota elämää lauantaihin asti katseltua ja kaikki koirakuumeen rippeet hävisi sen siliän tien. Lauantaina kun vieraileva tähti lähti ja illalla menin saunaan ja kaksi olutta nautittuani, kirjaimellisesti tipahdin sänkyyn yhdentoista korvilla ja aamulla Kira tuli herättelemään vasta kahdentoista aikaan.. Uni velkoja kenties ja ylimääräistä stressiä. No empä minä näyttäneen olleen ainut jonka univelka lissäntyi korkoineen kun tyttö nukahti lauantaina jo ennen yhdeksää ja kuorsasi makeasti sinne kahteen toista kunnes oli pakko päästä ulos ja takaisin nukkumaan.

AAH.. Ihanan rauhallista!

Synttäri sankari..

Kirjoitettu 20. Marraskuu, 2007 @ 17:24. Aihe Yleinen

Nyt se sitten suuri päivä koitti sunnuntaina ja meijjän pikku neiti täytti yhden vuoden. Ja oli vaikka mitä kivaa järjestetty päivänsankarille, heti aamupäivästä käytiin kahden tunnin lenkki metsässä vapaana riehuten mukavan rotikka pojan kanssa. Ja mukavaa oli lumisessa metsässä riehuessa.

kirppu-123.jpg

Lenkin jälkeen käytiin vähän aikaa nukkumassa ja lähettiin vähän reenaamaan ja palkkana oli erittäin herkullista kinkkua.. Ja kyllähän tyttö tekikin ihan mieluusti töitä kun palkkakin oli normaalia herkullisempaa, mutta mitäpä herkkuja vielä tyttöä kotona odottikaan..

Maksalaatikko kakkua, kermavaahtokuorrutuksella, koristeena kinkun palasia ja nakki toimitti kynttilän virkaa.. Voi pojan että elikko oli pölmästyneen näköinen kun nostin herkku lautasen lattialle ja sanoin että ole hyvä! Koira lähestyy epävarman näköisenä lautasta vilkuillen minuun päin että “Onko tuo emäntä ihan tosissaan..” Ja kun pääsi lautasen kohdalle niin en ole eläissäni nähnyt Kiran syövän noin nopeasti.. Ajatteli varmaan että täytyy tuhota tuo herkkulautanen ennenkuin tuo akka muuttaa mielensä..

kirppu-157.jpg

Iskän tyttö..

Kirjoitettu 20. Marraskuu, 2007 @ 17:07. Aihe Yleinen

Olin tässä vajaan viikon verran Helsingissä opiskelemassa ja tyttö jäi isännän kanssa kaksin kotiin. Ja sehän tiesi Kiralle leppoisia päiviä. Syötiin nukuttiin ja taas syötiin.. Ei ollut edes mitään ilkeyksi tehnyt tai duracelina heilunut vaan ihan kiltisti. Minun poissa ollessa oli mukula nukkunutkin iskän päällä ja kainalossa vaikka ei normaalisti ole mitenkään läheisyyden kipeä.

Ja kun minä vihdoin tulin kotiin niin oltiin mukamaste niin loukkaantuneita että.. Koko ajan piti seurata kun hai laivaa että mitä mamma tekee ja mihin menee mutta silti ei tullut lähelle eikä halunnut että sitä kosketaan.. tätä oli vajaat kaks päivää kunnes elikko ilmeisesti suuttumuksensa unohti ja oli taas niin mamman hauvva että..

Se vaan sitten on ilmeisesti niin että elikko on iskän tyttö ja mammalle vaan kiukutellaan.. Pyh!

Ensilumi..

Kirjoitettu 9. Marraskuu, 2007 @ 20:24. Aihe Yleinen

Eilen satoi lumen maahan ja Voi taivahan tali kynttilät kun tyttö pääs eka kertaa pihalle uuden lumen aikaan. Elikko veti tuhatta ja sataa laukkaa pitkin pihaa ja nokka maassa mennessä, yritti epätoivosesti hotkia kaiken valkoisen kylmän muonan mahaansa mutta eihän se syömällä vähentynyt. Vauhti oli niin kova että kun nokka maassa mentiin niin tiedä valehteliko minun silmät vai mitä kun näytti niinkuin takapää olisi välillä liitänyt ilmassa. Siinä menossa sai tosiaan pelätä että mihin se juoksee pahki ja saa taas jonkun lisä vaurion touhotuksillaan ja minä kipitän perässä että “sievästi, sievästi” korvat vaan lepatti vauhdin hurmoksessa.. Yritä siinä sitten rajoittaa toipilaan menoa.

Tänään meno on ollut huomattavasti rauhallisempaa.. ainakin pihalla, kun lumet suli pois ja vesi lätäköt tulivat tilalle. Mutta jospa nyt tästä toivuttaisiin ja oltais tervennä sit tästä etteenpäin.

Kärttyisä nuori neiti..

Kirjoitettu 7. Marraskuu, 2007 @ 23:43. Aihe Yleinen

No niih, lääkärireissusta selvittiin suht kunniakkaasti. Kynsi saatin kunnolla pois, mutta tulehdusta oli taasen päässyt alkamaan joten uutta antibiootti kuuria naamaan ja menoks.  Parisen päivää tässä saa nyt yrittää elukan menoa hidastella ja varpaita huuhdella mutta heti kun ydin on kokonaan kuivunut niin ei tarvitse enään varoa ja koiruus saa alkaa liikkumaan.

Lääkäriin kun mentiin niin saimme taasen odotella omaa vuoroa ja kun vihdoin lääkäri meitä nimeltä kutsui oli tytöllä kiire toimenpidehuoneeseen.. raukka parka tiennyt minne kiirehti. Pikainen katselmus kynteen ja piikki perseelle. Tyttö sinnikkäästi taisteli nukkumattia vastaan.. vähän piti yrittää murinallakin mokomaa unettavaa ukkoa pois ajaa mutta ei auttanut ei. Uni tuli ja samalla lääkärit jotka veivät Kiran leikkaus pöydälle jonne minulla ei ollut mitään asiaa.. “mene vaikka kahville, tässä menee noin puol tuntia”… Mene nyt siinä kahville kun tyttö rukka viedään äidin helmoista kantamalla… hmmph. No kun sitten viimein pääsin mukulaa katsomaan oli sillä jo vähän silimät sirrillään ja kynsikin näytti ihan siistiltä..niin tai siis eihän sitä kynttä siinä enää ollutkaan. Siinä sitten yritin vähän kaveria herätellä että jos lähettäs kotiin jatkamaan unia, työllä ja vaivalla se kampesi ittensä ylös ja mentiin kansliaan maksamaan laskua. Siinä ei sillä hetkellä ollut ketään ja istahdin tuolille odottelemaanKiran seisoessa puoli unessa.. hitaasti se laski takapuolensa maahan ja laitto kuononsa minun polvelle. Siinä se hetken nuokkui ennenkuin valahti lattialle.. Voi herran jumala että repesin kun toinen ihan sikkeesti nukkuu lattialla just sen näköisenä että olisi taivaasta siihen pudonnut, vaikka siinä henkilökuntakin tuli rahastamaan niin ei edes pää noussut ja siinä sitten porukalla kakaralle naurettiin.. ja saimpas napattua kamera kännykällä kuvankin..

dsc00008.JPG

Voiko koiran jalat oikeasti taittua tuollaisiin akrobaattisiin suorituksiin?! Ihme kyllä se ihan itse vielä nousi tuosta asennosta,vaikka minä sitä hieman epäilinkin. Loppu ilta onkn mennyt kiukutellessa.. tyttö vaan nukku ja jos sattumoisin menet sitä häiritsemään niin matala murina ja hammasrivistö on vastassa, pissa lenkillä kaikki tuntemattomatkin vastaan tulijat ovat saaneet kuulla kunniansa kun ovat sattumoisin olleet samaan aikaan pihalla meidän neidin kanssa.. Emäntäänsä on tullut, väsyneenä kiukkuinen ja vihainen, ehdottomasti arvaamaton.

Niimpä niin..

Kirjoitettu 6. Marraskuu, 2007 @ 19:57. Aihe Yleinen

VOI PYHÄT PAAVIN P***** ja muut seka hetelmät. Onko liikaa pyydetty jos elukka sais olla etes kuukauden joskus sairastelemati.. voi pyhä sylyvi..

..Se sama samperin kynsi alkoi temppuilla taasen. Eilen oltiin happihyppelyllä ja Kiran leikkiessä sillä autonrenkaan raadolla kuului viiltävä ulahdus, mutta leikki jatkui siitä huolimatta ja aattelin että mikä lie vähän sattu. Kotiin kun päästiin ja ihan varmuuden varalta tarkistin koiran tassut ettei niissä ole mitään. Sellanen pieni pala nous kurkuun ja alkoi etomaan kun nostin vasenta tassua lähemmäs ja kynnen vaurio näkyi selvästi.. koko kynsi oli levahtanut auki niinkuin auton konepelti ja ytimet hermoineen oli ihan paljaana.. hyi hitto.

Aamulla heti ensimmäisena soittamaan eläinlääkärille että mitäs nyt tehdään ja aika saatiin vartin yli kolmeksi. Siinä sitten unen tokkurassa nousin katsomaan vielä vario kohtaa ja siittä oli lähtenyt konepellistä yli puolet pois ja iltapäivästä siinä ei ollut enään suurempia palasia. Mutta ilkeän näköinen se oli siittä huolimatta…

kirppu-112.jpg

.. kun lopulta saatiin elukka tohtorille niin saimme kuulla että meille oli varattuna vain kontrolli aika joten mihinkään toimenpiteisiin ei kerettäisi..*vit**,muminaa* Eli huomiselle on varattuna aika operaatioon jossa poistetaan kynnen loput eli koira nukutetaan ja avataan ihoa sen verran että saadaan ihon alla olevat osat myöskin pois…

En edes uskaltanut kysyä että minkäköhän mittanen toipilas aika tällä erää.. Voi perskules että ottaa aivoon…

Niin syksy saapui pohjolaan..

Kirjoitettu 4. Marraskuu, 2007 @ 17:38. Aihe Yleinen

kirppu-041.jpg

Olipas ihanan raikas lenkki kun pakkanen paukkui aamusta jo -11 mutta sehän ei meidän neitin tahtia hidastanut vaan meno oli entistä kovempaa. Kamerankin muistin ottaa mukaan mutta mitempä tuollaista duracell pupua kuvaat kun hetkeäkään ole paikoillaan.

Kirasta oli tosi hienoa maassa oleva kuura ja jäätyneet vesilammikot.. Eilen vielä piti kaikki rapakot kiertää niin kaukaa kuin remmi vain antoi periksi kun pelotti niin kauhiasti, nyt oltiin niin innoissaan että. Mettään juostessa se alkuun hämmästeli sammaleesta lähtevää rapsahtelua ja sitten pitikin jo etu jaloillaan pomppia suurimmat sammaleet matalaksi ja rapakoiden jäät rikki.. Hölömöläiseltä tuo elikko näytti kun korvat sojotti kohti taivasta ja tohinalla tamppaa, mutta se nyt ei kelleen ole yllätys että Kiran olemus muistuttaa usein aasia.. että semmosta tällä erää.

Kirjoitettu 3. Marraskuu, 2007 @ 21:58. Aihe Yleinen

kirppu-011.jpg

Suuruuden hulluutta ja työn hetelmiä..

Kirjoitettu 3. Marraskuu, 2007 @ 21:51. Aihe Yleinen

Eilis iltana kauhistelin koko päivän että minkälainen show tulee kun itselläni oli työpaikan pikkujoulut jotka alkoivat klo 21.30 ja isäntä pääsi töistä vasta 23.00, eli siis elikko oli jätettävä kotiin huutamaan iltamyöhällä.. mitä edemmäs ilta kului sitä enemmän minua hermostutti että asutaanko täällä enään ensi kuussa ja yritin saada tytöstä kaiken ylimääräisen virran pois. käytiin vähän reenaamassa ja tunnin lenkillä.

Lenkillä löydettiin kiva yllätys kuntopolun varresta, tyhjä autonrengas. Aluksi sitä piti kovin ihmetellä ja vähän pelätäkkin, mutta sitte kun päästiin sinuiksi uuden mahtavan lelun kanssa ei näyttänyt leikistä tulevan enää loppua.. varmaan puolituntia Kira ravisteli ja nakkeli rengasta koko ajan pöhisten ja kovistellen. Ajattelin jotta hyvin väsähtää kun tuon kanssa riehuu vaan kun alkoi itselläni tulla jo vilu ja kellokin oli jo ties mitä niin ei elikko uudesta aarteestaan suostunut luopumaan.. siinä minä riuhdoin ja temmoin remmiä hokien “mennään” niin eikun tämä rengas.. voi elämän kerttu, hulluna alako mua räksyttää ja kaivo maata renkaan alta ja yritti kantaa rengasta vaan kun eihän tuollanen pikku elikko saanu sitä nousemaan.. siihen se sitte pisti pötkölleen renkaan viereen ja katteli mua pää kallellaan..”NO EN VARMASTI KANNA SITÄ SUN PUOLESTA KOTIIN, ÄLÄ UNTA NÄÄ!” Vihdoin ja viimein päästiin kolmannesta pyörästä eroon ja kohti kotia.

Ennen lähtöä epätoivoisena viskelin makupaloja pitkin asuntoa ja jätin vielä rustoluun eteiseen, sekä pyysin naapuria soittamaan heti jos huuto alkaa kuulua, mutta yllättäen soittoa ei kuulunut koko iltana ja isännän kotiin tullessa koiruus nukkui onnellisena sängyssä.. Ja minä kun luulin että meillä oli joku ongelma tämän asian kanssa.. oppia ikä kaikki.

Tänään käytiin todella pitkästä aikaa jäljestämässä.. tai siis jotain jäljestämisen tapaista yritettiin suorittaa. Elikko yllätti minut jälleen positiivisesti.. Ollaan puolvuotta reenattu jos jonnin näköistä ja tyttö on oppinut keräämään pellolta jonossa olevat nakin palat parempiin suihin. UPEETA!

Mä oon kyllä aika yllättyny ja mielissäni kun tyttö on ollut niin kiltisti ja reippaana viimoset kaks päivää, että voisin olla varma jos tuolla elukan korvien välissä olisi enemmänkin kuin se yksi pieni herne, jotta nyt se suunnittelee jotain major shittiä emännän niskoille..

Kerrankin näin!