Kiran turinat

Kuva viime vapulta..

Soitin kennelliittoon ja Kiran kuvat oli arvioitu.. C/C 0/0 .

Ja niin vain Kira sai lisää vettä myllyyn. Ei kerinnyt edes kunnolla Virolahden reissusta palautua, kun oli jo uusi rupeama edessä… Lauantai ja sunnuntai meni uutta oppiessa Nikolan Tuukan johdolla. Paljon tuli taas uutta oppia niin nähtäväksi kuin kuultavaksikin. Ja on kyllä pakko myöntää että kyseinen herra sai jopa minunkin umpiluiseen päähän jotain uppoamaan ja sen kaiken aikaisemmin hankitun sekametelisopan keskelle pieniin aivoihini alkoi kehittyä jokinlainen punasävyinen naru, vielä kun ei voida puhua punaisesta langasta..

..tiedä vaikka tuo elikko saisi joku kaunis päivä arvoisensa ohjaajan ;o)

Niin vain selvittiin Virolahden reissusta selvin nahoin vaikka torstaina meno matka tuntuikin loputtomalta..

Pääsin tosiaankin torstaina livahtamaan töistä ajoissa ja samontein kääntyi auton keula kohti etelää. Googlesta hakemaani reitti karttaa seurailin ja hyvillä mielin matka alkoi.. Tuossa reilun sadan kilsan päässä kartta neuvvoi minua kääntymään vasemmalle, risteyksessä oli huoltsikka mutta sen kummempia empimättä karautin siitä ohi kun matkaa ei ollut vielä kummemmin kertynyt. Pari sataa kilsaa ajettuani alkoi todellakin usko loppua matkan tekoon, tiet vain pieneni pienenemistään kunnes tulin sellaiselle useamman kymmenen kilometrin mittaiselle hiekkatielle joka oli vielä todellakin kevät kunnossa.. Metrin syvyset montut ajo urilla otti kaiken irti iskareista ja kuskin ruostuneet liukkaan kelin ajotaidot karttui hieman pehmeämmissä muta osuuksissa.. tuon “pienen” pätkän keskinopeus oli jotain 30-40 välillä. Siitä selvittyäni ei onnekseni tullut enään hiekkateitä mutta tuli kyllä meleko moni tuppukylä tutuksi. Lopulta Mikkelin kohdalla vähän eksyin, mutta se oli onni onnettomuudessa, 18 kilometrin hukka pätkällä nimittäin oli reitin AINOA huoltoasema.. ku*i maistukin jo suussa asti. Lopulta vajaan 8 tunnin ajon jälkeen saavuin perille vanhaan kylä kouluun keskelle ei mittään.. Omistaja kävi minut päästämässä sisälle ja kertoili oleellisimmat jutut, kuten missä vessat jne. Sitten jäätiinkin elikon kanssa kaksin kylmään ja kolkkoon kyläkouluun, middle of no where.. Ja pir*n pimmeäki oli. Kalja naamariin ja peiton alle hytisee.

Perjantai aamuna siinä vähän kiertelin ympäristöä ja tutustelin paikkaan. Vaikka paikka itsessään kevään jäljiltä näytti päälle päin epämääräiseltä niin oli sisusta kuitenkin oivallinen juuri kyseiseen tarkoitukseen. Kerettiin siinä aamulla käydä Kiran kanssa vähän tottistelemassa ja pitkällä lenkillä ennen kuin kolmen aikoihin alkoi muut leiriläiset vääntyä paikalle. Hieman jännitti kun ei ketään etukäteen tuntenut ja suht uppooutoa väkeä alkoi kyläkoululle kasaantua. Kun porukka oli suurimmilta osin kasassa aloitettiin ensimmäinen tottiskierros jotta kouluttajat Peter Thimm(saksa) ja Eddy Dewolf (Belgia)tutustuivat vähän tähän kuuluisaan suomalaiseen koiramateriaaliin.. rotikoita, malikoita ja sakuja.

Hieman änskätti mennä ensimmäistä kertaa elikon kanssa “areenalle” kaikkien nähtäväksi ja huomasi kyllä Kirastakin että “mikä orava tuolla mamman housussa kurkkii kun oli niin kakka jäykkänä”. Mutta hyvin siitä selvittiin ja muutamia kehujakin saatiin, tosin tämähän oli vasta aloittelu kierros jossa koiraa vähän tutkailtiin. Kaikki halukkaat sai käyttää koiransa näytillä perjantai iltana kunnes alkoi ilta rentoutumiset. Siinä sai vähän tutusteltua kööriin ja huonekaverin saavuttua viimeinenkin peleko persiissä alako helepottaa kun “room mate” osoittautui ihan loisto tyypiksi.. eikä kyllä muussakaan väessä mitään moittimista ollut.

Lauantai meni kokonaisuudessaan reeni kentällä. Useampi kierros otettiin jokaiselle koiralle ja ruettiin jo vähän ohjaajia opastaa.. siis koirathan olivat kaikki hyviä, ne remmissä roikkuvat käskyttäjät vain vaativat vähän hienosäätöä tai ainakin omallakohdallani voitaisiin puhua remontista. Ja ihan leikki mielellä Kira osallistui myös suojelu osuuteen.. Olin jo ihan varma että elikko pyörähtää mamman selän taa kun näkee mokoman maalimiehen isoissa kamppeissaan vaan mitä vielä, Täysillä yritti mammaa suojella kunnes maalimies alkoi rättiä heiluttaa ja saalistamisesta tuli paljon mukavempaa kuin haukkumisesta.

Ensimmäisen kokemuksen jälkeen maalimies sanoi “Koiraksi joka ei ole ikinä purrut sillä on kykyjä/lahjakkuutta” … mutta ei taida minusta itsestäni ohjaajana olla noin vaativaan juttuun. Pari kertaa leirin aikana Kira pääsi vielä maalimiehen kanssa rättiä repimään ja näytti että Kira tykkäsi. Jo seuravalla kerralla kentälle mennessä koiruus ei hakkkunut yhtään vaan hentä heiluen odotteli että tuu jo sen rätin kanssa. Tottis nyt meni miten meni.. neiti oli vähän nukuksissa ja väsy,mutta tulipahan kaikki ne virheet sieltä parhaiten esiin ja minun roolini ohjaajana korostui. Launtai ilta rentoutumiset pitkänpäivän jälkeen oli todellakin rentoutumista, karaoke ei raikanut kuten perjantai iltana ja porukka oli väsynyt pitkän päivän jälkeen.

Sunnuntaina kerettiin vielä ottamaan muuan kierros koirilla ennen kotiin lähtöä ja väki oli hieman vaisuna, kun leirinloppu häämötti jo niin lähellä. Minulle ja ennenkaikkea Kiralle leiri oli todella opettavainen. Sain paljon vinkkejä miten voin itse parantaa omaa toimintaani ja sitä kautta helpottaa koiran tekemistä.. keltanokka mikä keltanokka, vaikka täytyy sanoa että olin kyllä varautunut huomattavasti pahempaan loppu tulokseen joten leiri pääsi todella yllättämään, että mitä kaikkea tuo elikko osaakaan ja ennen kaikkea on!!

Itseäni yllätti mm se juttu kun sanotaan että koira immeiset on jotenkin sisäänpäin lämpiävää porukkaa johon on vaikea päästä mukaan.. Missään vaiheessa en kokenut olevani mitenkään ulkopuolinen, vaikka uusi harrastaja olenki.. Voihan se tietenki johtua tästä minun hiljasesta olemuksestani mikä edes auttoi asiaa ;o) Mutta voin sanoa rehellisesti että ensimmäinen leirini oli kaikin mahdollisin tavoin onnistunut ja siittä kuuluu iso kiitos koko revohkalle joka leirillä oli.. siis uskomatonta. Kouluttajat olivat aivan upeita, leiri väki oli aivan uskomatonta ja koirat olivat kaikki hyviä. Voiko reissulta enempää toivoakkaan..

(Rätillä leikkimis viteoita photo albumissa –>)

Eilen minulle tarjottiin lippua kärppien viidenteen kohtaamiseen Bluesia vastaan, mutta enhän minä nyt mitään mitalijuhlia lähde katsomaan kun on Kiran kanssa reenit sovittuna.. jonkun verran sain kommentistani paheksuvia katseita kun ko. peliin tuntui liput olevan todellisen taistelun takana, mutta minkäs teet kun oli reenit sovittuna. Ei toistaiseksi mahda täältä pallon pinnalta löytyä asiaa mikä menisi tuon mukulan edelle, niin se vaan on..

Reenit meni hienosti ja saatiin noutoon todellakin uutta potkua, ei neiti enään kapulaa arastele vaan tekee melkein mitä vaan että pääsisi kapulan perään juoksemaan.. On siinä tosin vielä hiomista että haluais vielä sen kapulan mammallekkin luovutaa, mutta kaikki aikanaan. Ei lähetä nyt heti ryssii tätä innostusta..

Reenin toinen puolisko koostui hallinnasta ja penikka perk**e pääsi taas yllättämään minut kovuudellaan.. (Eihän se mikään “kovakova”  ole mutta ei todellakaan niin pas**housu kuin on antanut ymmärtää) ja hienosti pientä painetta pyttyyn saatuaan seurasi entistä tiukemmin.. tosin pienillä pakotteilla ei ollut samanlaista vaikutusta, mikä sai minutkin epäilemään tuon elikon pääkopan sisältöä.

Niin että kyllä kannatti missata mitali juhulat.. ja näkihän tuon kolmannen erän vielä koti sohvalta, tosin lopputulos ei ollut ihan se mitä olisin halunnut tv-lähettimen minulle välittävän..

Väsymys väistyi ja normi arkirutiinit alkoi.. Aamu lenkki oli yhenlaista kiskomista ja epämääräistä riehumista, minä kävelin rauhallista vauhtia eteenpäin ja Kira juoksi täysillä hypellen aina niin kaus kuin flexiä riitti ja kääntyi sitten vastakkaiseen suuntaan. Siinä oli taas kulkijoilla ihmettelemistä kun elikko ravasi kuin nuori varsa ensimmäistä kertaa laitumelle päästyään. Sisällä olo on ollut vaikiaa.. kiertelee ja vinkuu, repien omia lelujaan ym. Pitäs vissiin alkaa itsellä harjottelee maratoonia varten että sais kaveri liikuttua tarpeeksi..

Pieni tottisreeni käytiin ottamassa tuossa lähikentällä ja tyttö saikin vähän virtaansa purettua. Perus jutut meni todella mallikkaasti tosin jäävissä oli taas havaittavissa hitautta.. tosin mamma unohti taas oman osuutensa näissä liikkeissä,eli vastedes pitää vissiin kirjoittaa yksinkertaisimmatkin reenit paperille erityis huomioineen, jonka jälkeen muutama kuiva harjottelu kierros ei olisi pahasta. “voin kuvitella kuinka naapurien päät ilmestyy ikkunaan kun emäntä tohkeissaan pihalla kiertää kehää ja latelee vuoroin kaskyjä sekä kehuja itsekseen, sitten nakkelee nakin palasia pitkin pihaa..”

Kiralla on ollut vähän enemmän ja vähemmän vaikeuksia noudoissa ja kun alkuperäinen ongelma saatiin korjattua tuli kasa muita ongelmia tietenkin tilalle.. Mikään kun ei voi meillä sujua liian helposti.. Nyt olisi tarkoituksena saada koiralle jonkin laista halua tarttua kapulaan ilman että arastelee/pelkää sitä. Ja reenin päätteeksi leikittiin kapulalla hetki jotta siitä tulis kiva juttu.. joo tulihan siittä.. Koira joka eilen kieltäytyi ottamasta kapulaa suuhunsa, ravaa nyt mielissään kapula suussa äitiä karkuun!!! Ja siinä vaiheessa kun mamma saa kapulan itselleen elikko yrittää väkisellä viedä sen ja tappaa. Nooh nyt se ainakin tykkää tuosta kapulasta.. huoooh..

Tässäpäs taas mallia kuinka koiraa kuluu hemmotella rankkojen lääkäri reissujen jälkeen.. Pieni sai ihan oman tikkujäätelön ja voi sitä naatiskelua..

No niin.. nyt meijjän iso neiti on käynyt kuvauksissa. Hieman mammaa jännitti jotta miten silmä peilaus sujuisi tai muutenkin miten elikko lääkärillä käyttäytyisi, mutta mitäs minä tuommosia huolimaan, tyttö taas näytti miten voi äipän yllättää..

Ilmottautuessa hoitaja antoi minulle silmä tippa purkin “Yksi tippa molempiin silmiin viiden minuutin välein, kolme kertaa.” Minun alaleukani varmaan alkoi tutista ja silmät pyörähti päässä kun mietin miten istun kaha reisin koiran päällä odotus aulassa ja yritän epätoivoisesti saada tippaa silmään.. “Tarvitko sä apua niissä tipoissa?” JOO, MIELELLÄÄN.

Istuin Kiran kanssa odottamaan ja pian tuli kiva hoito täti kaveriksi. Minä pitelin kaveriakiinni kun täti pudotti tipat silmiin. Hieman yritettiin pyristellä vastaan, mutta kun ei auttanut niin vähitellen elikko rauhoittui ja seuraavat tipat menikin jo taisteluitta ..Jukoliste, tuo mun elikko on vieraskoree..

Siinä sitten odoteltiin ja odoteltiin, eikä ollut mikään yllätys että ajat olivat myöhässä.. 40min!!!! Ja kun lopulta päästiin tohtorille, ei itse silmien peilauksessa kauaa nokka tuhissut ja Kira näytti taas tätä hienoa vieras koreuttaan.. Siis koira istui pöydällä kuin tatti kun tohtori pimiässä huoneessa kurkki neitin silmiin.. Silmät oli OK! Hienoa.

Sitten neiti saikin taas nukkumatti piikin persuuksiin ja röntgeniin. Otettiin viralliset lonkka ja kyynär kuvat ja lisäksi sellainen full body scan.. eli selkä, olkapäät ja kintereet. Olin kaverina nostamassa velttoa kaveriani röngen pöydälle ja lääkäri poistui huoneesta hoitajien valmistellessa Kiraa kuvauksiin.. hoitaja osoitti minulle tylysti ovea “Sinä voit mennä samalla oven avauksella.” Olin vähän hämilläni ja hoitaja kiirehti sanomaan jotta kun noita kuvia on noin paljon niin tässä menee ainakin tunti, mene vaikka kaupungille..

.. minä tuhisen itsekseni jotta kaupungille ja hermostuksissani pyörin ympyrää odotus aulassa.. miten siittä voi mihkää mennä kun oma rakas velttona makaa vieraiden ihmisten käsiteltävänä. Välillä kävelin röntgen huoneen oven taakse ja yritin kuulostella että jos siellä jotain puhuttaisiin vaan eihän siellä kuullut mitään kun juku pystykorva ulisi kuin viimeistä päivää odottaessaan.. siinä purin kynsiäni ja olin jo vähällä mennä vastaan otto tiskille ärjymään että ottakaa ny saa**na toi ulisia sisään vai onko senkin aika 40 min myöhässä?!?! Ei hermostuttanu yhtään…

Vihdoin röntgen huoneen ovi avautui ja minua viitottiin sisää.. “Voih,Äitin hauwwa!” ja säntäsin Kiran vierelle. Kaveri nosti hieman päätään häntää heiluttaen vaikka olikin vielä täydessä unessa.. Lääkäri rykäisi selkäni takana jotta katsottaisiinko näitä kuvia? Joo..Ensin oli nämä “epäviralliset kuvat” ja todella hyvältä näytti, melkein kuin oppi kirjasta oli neidin luusto. Koko selkä, olkapäät ja kintereet olivat täysin moitteettomat. Sitten katsottiin kennelliitton lähteviä kuvia. Kyynärät käväisivät nopeasti valotaululla lääkärin todetessa että näissä ei kyllä ole mitään,eli otin valtuuden itselleni tulkita että puhtaita kyynär tyloksia olisi odotettavissa. Sitten olikin lonkkien vuoro, suht samalta ne näyttivät kuin aikaisemmin väli kuvatut vaan tohtori näytti epävarmalta “Tosi hyvän näköiset, todella hyvin ovat lonkat maljoissaan ja kaikki pinnat ovat todella tasaiset ja hyvin kehittyneet, hieman voisi olla tiiviimmät. Ehkä A… Kyllä minä kuitenkin ehkä vahvemmin kallistuisin B:hen… … …. mutta jos sieltä C tulee takaisin niin se voisi johtua tästä toisesta kun on hieman löysempi” Että siis niinkö mitä vaan voi odottaa tulevan takaisin.. An ja Ön väliltä.. Huoohh.. eikä tarvikkaa jännittää ku kuukausi..

Siitä sitten lapsi kannettiin heräämöön ja sain jälleen lapsen itselleni. Kun kaveri sitten hieman virkosi ja jalkeilleen nousi niin menimme odottelemaan laskun saapumist. Toisella oli aivan hirvittävä väsy ja krapula.. hoipertelevin jaloin murisi muka ihan kaikille. Siinä sitten taas odoteltiin ja odoteltiin.. kunnes selvisi että lääkäri oli unohtanut tulostaa laskun ******* No kun lopulta maksoin 262€ laskua oli aikaa lääkärissä vierähtänyt muuatta minuuttia vaille 3 tuntia.. 3 Tuntia!!!! Ja tämä lasku meni sitten kokonaisuudessaa mamman pörssistä, vakuutus kun ei virallisia “ehkäiseviä” kuvia korvaa.. mutta näin se vaan menee.. mitää sitä ei rakkaansa eteen tekisi..

Krapula oli niin hirvittävä, että tyttö nukkui koko illan. Ilta myöhällä tarjosin muutaman murusen ruokaa lapselle jotta olisi vähän parempi olla niin mitäpä sitä.. Neiti oksensi 4 jälkeen aamu yöllä sänkyyn.. voi toista. Nyt onkin jo krapula väistynyt ja täys tohina päällä..

Niin vierähti taas viikko.. Taas on elikko möksöttänyt kun mamma oli pienen hyljännyt opintojensa takia jopa neljäksi päiväksi.. onneksi ei möksötys kovin kauaa kerennyt kestää kun Tarmo tuli meille hoitoon ja ihan yön yli. Siinä oli taas yhen laista eläimellistä erotiikkaa ilmassa, kun nuori pari sai toistensa seurasta nauttia vuorokauden ajan. Hieman voisin sanoa että itseäkin väsytti kun sai perässä kulkia vahtaamassa, mutta mitäs siittä kun Tarmo vaan on niin ihana ;o) ..Joskin pieniä musta sukkaisuus draamoja oli havaittavissa.. Tarmo kun innostui minua pussailemaan niin matalahko murina lopetti pussailut, Kira vissiin tuumas jotta “se on mun Tarmo, joten mamma vois pidättäytyä nuissa kahella jalalla kulkevissa uroksissa” ;o)

Nyt on Vieras lähtenyt kotiinsa ja neiti kuorsaa jalat kohti kattoa sängyn perukoilla, se on rankkaa noiden miesten viihdyttäminen..