Vepe.. vesipeto..
Kirjoitettu 30. Kesäkuu, 2008 @ 21:00. Aihe Yleinen.. eiku siis vesipelastusta.. Kävimmä Kiran kanssa viime maanantaina tutustumassa vesipelastuskoira toimintaan. Siinä katseltiin koiria jotka harjoittelivat hukkuvan hakemista ja veneen noutoa. Kun kaikki koirakot olivat treeninsä päättäneet niin pyysin että oranssiin vesipukuun somistautunut mies menisi kumiveneen viereen jotta hakisin koiran tutustumaan moisiin kummajaisiin.. Olin jo ihan varma että Kira puhkaisee veneen ja hukuttaa miehen reijittämällä vesipuvun mutta kattia kanssa, toinen oli ihan tohkeissaan leikkimässä pelottavan märkäpukuisen miehen kanssa dummyllä ja pian hakikin “hukkuvaa jo usean metrin syvyydeltä..
.. liityimmä siis pohjoisen vesipelastuskoiriin, kun ei noita harrastuksia ole vielä tarpeeksi ja vapaa-aikaakin aivan liikaa. Tänään oli sitten ihan ensimmäinen virallinen treeni. Harjoiteltiin veneestä hyppäämistä ja veneen hakua.. Ennen treeniä jo ajattelin olevan toivotonta saada tuo elikko veneeseen, mutta mikäs siinä kun kyytiin vaan.. ehkä vähän hirvitti mutta ei juuri päälle päin näyttänyt. Ensimmäiset roikaisut otettiin ihan rantavesiin tosin pölvästi ei ymmärtänyt että veteen ei voi hypätä kuten kuivalle maalle etutassut edellä.. vaikken veden pinnan alle nähnytkään niin voisin vaikka lyyä vetoa että nokka ruopi pohjaa kun neiti ryminän kanssa teki ensimmäisen sukelluksensa, mutta ei se juuri vauhtia hidastanut.. seuraavilla kerroilla piti vähän tuupata takamuksista kun ei muuten olis uskaltanu tulla mutta viimeinen suoritus meni jo ihan mallikkaasti eikä pää edes uponnut veden alle..
Veneen haku meni hieman paremmin,tosin koira joka kantaa minulle kaiken käteen ei millään suostu tuomaan mitään vedestä käteen saakka.. pudottaa ranta veteen ja kääntyy jo kahtelemmaan että mihin sitte saapi uijja !! Ensimmäiset veneen haut meni niin kivasti että välimatkaa pidennettiin lähes täyteen mittaansa.. Koira lähti tosi hyvin ja halukkaasti kunnes puolesta matkaa kääntyi takaisin päin ja muutaman vedon jälkeen vaihtoi taas suuntaa.. siinä se hetken pyöri omia lenkkejään ja ui sitten määrätietoisen näkösenä hakemaan venettä tuoden sen perille saakka. Ovela otus..” jos olisin suoraan uinna venneelle niin ei olis saanu uijja läheskää noin paljoa..”
Että sellanen vesi peto !!
