Oppia ikä kaikki..
Kirjoitettu 18. Lokakuu, 2008 @ 11:07. Aihe YleinenMännä viikonloppuna suntasimma kohti rottishovia, etelähämeen rottiskerho järjesti lauantaina tottispäivän ja sunnuntaiksi maastoja. Himpun verran hirvitti alakuunsa perjantaina Tammelaa kohti ajellessa kun en tuntenut ketään viikonloppuun osallistujista, mutta porukka oli oikiasti vallan mainiota ja sopeutumis vaikeuksia sakkiin ei juurikaan ollut. Eli homma bueno. Lauantain tottiksiin olin varautunut asenteella “pää pystyyn ja kohti uusia nöyryytyksiä” mutta emännän asenteesta tuli lähinnä asenneongelma. Tottiskouluttajana toimi Hans Müller joka toimii poliisikoira hommissa päätoimisesti. Ennen kentälle tuloa emännän suusta tuli sellanen oksennus ja valitusten ryöppy oman koiran osaamisesta että kouluttajakin epäilemättä mietti jotta mikähän villasukka sieltä kentälle tullee.. Noooooooh, kuinkas kävikään. Kira oli varmaan kuullut kammottavan onksennukseni ja näytti mulle kirjaimellisesti närhen munat. Perusasentoon siirtyminen onnistui noin 70% kaikista kerroista ja saatiin kouluttajalta vinkkelöt miten saadaan se siihen 100%. Toisella kierroksella ruettiin kattomaan tottista hieman laaja alaisemmin.. eli teimmä lähestulkoon kaikkea tottikseen kuuluvaa ja niin että MAMMALLA PALKAT PYSSYI TASKUSSA EIKÄ MISSÄÄ KOURAN SILIMÄSSÄ ja mitäkö Kira… SE TOIMI PAREMMIN KU MÄRISSÄ UNISSANI OLEN TOIVONU. Jumankekka sentään.. Aina kun otettiin joku uus juttu nii kouluttaja vaan tuumi että hyvältä näyttää sitte seuraava juttu.. ainoat virheet mihin kouluttaja puuttui oli luoksetulon “hajurako” ja noudossa mälävääminen.. OIH.. Naama on ku naantalin aurinko vieläkin.. Se on sittenki oppinu jotain viimesen puolentoista vuoden aikana JESSSSSS!!!!
Sunnuntaina oli tarkotus ottaa maastoja mutta meän hekuporukassa oli vaan kaks koiraa joten otimma ilimasua kentällä ja esine ruutu kaupan päällisiksi. Kiran ilmasu oli ihan bueno. Neljällä ilmasulla kerran pudotti rullaan ja senkin ihan rehellisesti 5 metrin päähän minusta. edessä piti jo todella hyvin rullaa ja irroitti otteensa rullasta vasta irrotuskäskyllä vaikka mamman käsi koskikin jo rullaan.. Esineet löyty ihan ok, kaks pistoa kaks esinettä, vauhtia oli sen verran paljon että juoksi etuesineen yli kummallekkin pistolle lähtiessä, muuten oli tyytyväinen päivän suorituksiin.
Kun koirakkoja oli niin vähä sunnuntaina ja päästiin hyvissä ajoin pois niin nälkähän kasvaa syödessä U know.. Kaasu pohjassa Tammelasta Jokelaan puru reeneihin… Ja voi elämä.. mä aattelin että ei tuosta elikosta taijja olla tähän nyt ku oli nii väsyny, niin pa**an posket.. Koissu haukku paremmin ku koskaan ja puri vielä eka kertaa HIHAAN !!!! BUENOOOOOOOOOOO !!!
Siis ihan maaliman paras viikonloppu takana. Ja mamman naama messingillä. Iso kiitos leiriporukalle ja tietty Kimille, Tonia unohtamatta.
Tiistaina oli tottisreenin vuoro.. viikonlopusta viisastuneena koissun reeniä vaikeutettiin ja vaadittiin sitä työskentelyä, ja koissu teki ihan tosissaan hommia ja MULLE !!!! Tiiä vaikka me joskus tuon elikon kanssa jottain saavutettasiin.. 6-vuotiaana BH kokeeseen
“Pää pystyyn ja kohti uusia HAASTEITA” Haahhhaahhhaaaaaaaaaa
