Kiran turinat

Uusi Ajatukseni.net blogi

Toipilas..

Kirjoitettu 14. Maaliskuu, 2009 @ 15:27. Aihe Yleinen

Kiralle suoritettiin eilen sterilointi klaukkalan eläinlääkäri asemalla klo 17.00. Kiran leikkaus meni suuremmitta vaikeuksitta. Kohtu ei ollut tulehtunut, mutta valeraskaus oli turvottanut kudoskerroksia siten että toipuminen on hieman hankalampaa. Kira leikattiin kolmesta kudoskerroksesta joista kaksi sisempää olivat todella turvonneet. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että turvonneet kudoskerrokset vuotavat useamman päivän, eli aina kun koira nousee ylös ja verenpaine kohoaa, kodokset alkavat vuotaa. Vuodon kanssa täytyy olla tarkkana ettei vuoto tule liian runsaaksi, muuten voi tulla hankaluuksia ja vaatii välitöntä lääkäri hoitoa. Vuoto on tällä hetkellä runsasta tiputtelua, joka on normaalia tässä tapauksessa.

Kotiin päästiin lähtemään hyvien ja tarkkojen hoito-ohjeiden saattelemana klo 19.00. Vaikka el tunnustikin ettei tämän kuntoisia koiria normaalisti päästettäisi kotiin, mutta Kiran rauhallisuus vakuutti ja emännän vakuuttelut ettei koira puoleentoista vuorokauteen nukutuksen jälkeen ole normaalisti ollut levoton tai halukas yleensäkkään mihinkään toimintaan. Mikäli toipuminen sujuu ongelmitta voi tikit mennä poistamaan n. 10 päivän kuluttua ja koira pääsee viettämään taas normaalia elämää.

Nyt ollaan Kiran kanssa vallattu makuuhuone tukikohdaksi pariksi päiväksi, jotta tulee kunnolla levättyä ja seurattua vuotoa. Tällaista tällä erää..

Hyvästi Dolly..

Kirjoitettu 9. Maaliskuu, 2009 @ 22:01. Aihe Yleinen

No johan on meillä taas muuan depressoitunut Dolly Parttoni.. Jumankekka sentään! Ei tuon elikon valeraskaudet ole tähän menessä kovin paljon koissun elämään vaikuttanut kodin ulkopuolella.. Mitä nyt vähän normaalia enämpi nukkunu, mutta nyt tuo mokoma masentunut povipommi seurasi meitä jo reenikentällekkin.. Kerpele! Mä en aio katella mokomaa, se saa nyt lähteä.

Muutaman puhelun jälkeen sain tehtyä hyvän diilin.. Vajaalla 400 eurolla sain valkotakkisen lahjottua hoitelemaan tuon hermojani raastavan Dollyn pois meidän elämästä, lopullisesti !!

Aika kohdun poistoon on varattu perjantaille, joten sen jälkeen on hiljaiseloa tiedossa jonkin aikaa.

Ihan vaan jouten oloa..

Kirjoitettu 19. Helmikuu, 2009 @ 19:36. Aihe Yleinen

Ihan on koirankin päivä järjestys sekaisin ku emäntä on keskellä viikkoa kotona. Mamma viettää hyvin ansaittuja ylityövapaita maanantaihin asti ja mitään menoja ja suunnitelmia ei ole tehty kuin vasta lauantaiksi. Eniten mahtaa koissua hämmästyttää emännän hyväntuulisuus kun kello ei soikkaan aamulla eikä tarvi kello kaulassa juosta paikasta toiseen.. 

Mutta on tässä viikon sisällä keritty reenailemaan taas ihan rutkasti. Lauantaina Kira taas palautteli mammaa maan pinnalle kun harjoteltiin noutoja hyppyesteen kera.. Koissu oli jotenki ihan “paniikissa” kun piti esteen yli loikkia. Itseä ihan kummastutti koissun olotila kun ei ole pitkään aikaan tuollaisia pelejä pelannu ja koitin kovasti pähkäillä jotta mistä nyt tuulee.. Rupesin siinä sitten pohtimaaa jotta millon viimeksi ollaan estettä otettu ja koissun paniikillekkin löytyi selitys.. Esteitä oltiin harjoteltu viimeksi syksyllä ns “täydellisen notkahduksen aikaan” ja kyseinen reeni päättyi siihen että koira juoksi häntä koipien välissä kentältä autoon… hmmmmmm… täytys nyt varmaan saaha joku positiivinen kokemus taas esteistä alle jottei tuo ikävä deja vu puskisi enään ihan noin vahvasti pintaan. Mutta Kiran reeni urakka ikävistä muistoista huolimatta päättyi hännän huiskeeseen ja emännän leveään hymyyn kun Kim ajeli petikkoon Kiraa purettamaan. Saman tien kun Kira näki maalimiehen ja hihan unohtu kaikki ikävät este möröt ja elämä näytti olevan taas elämisen arvoista. Ja kaiken kukkuraksi purut meni ihan hyvin ja pieniä kehityksen askelia oli havaittavissa.

Eilen käytiin Hannan kans reenaamassa taas tottista ja se nyt meni miten meni.. Seuraaminen oli hyvää ja käännökset alkaa sujua sillä tavalla kun mamma haluaa joten sillä saralla ei lainkaan valittamista. Siinä sitten aattelimma vielä kattoa miten jäävät on hallussa.. Istuminen ja maahan meno ei tuottanut mitään ongelmia mutta seisominen näytti olevan koiralle täysin vieras käsite.. huooooooh.. eihän sitä olekkaan hinkattu ku 4 viikkoa koko ajan. Lopuksi otettiin vielä vähän haukku harjotuksia.. Kira haukkui tosi hyvin ja jopa niin että mulla oli purutyyny edessä ei koissu edes yrittäny tulla suoraan kiinni vaan haukkua paukutti tosi hienosti tyynyn edessä.. Hienoa Kirppuli, kyllä se haukku vielä joku päivä kulkee.. 

Kevät lähestyy kovvaa vauhtia..

Kirjoitettu 11. Helmikuu, 2009 @ 20:53. Aihe Yleinen

.. Mä tuossa aikanaan aattelin että jos kävis Bh-koetta kokeilemassa tänä kevväänä ja kauhukseni huomasin että sehän on jo ihan kohta.. Mä oon ilmi selevästi tullu vanahaks ku aika mennee nykyään niin nopiaa. Täytyis nyt varmaan vähän ryhdistäytyä ja rueta reeneilemaan tuon elikon kanssa hieman aktiivisemmin, jottei nyt ihan täysin itteämme häväistä jos nyt satun meijjät johonki kokkeeseen ilimottaa.

Viimeks käytiin maanantaina reenailemassa, vähän viilailtiin vielä tuota täyskäännöstä ja seurailtiin (Ohjelma numerona olis ollu tarkotus vähän leikkiä noutamista, mutta jääpeite oli sen liukas ettei viittiny rueta toista kauhiasti juoksuttelemaan) Reeni meni suht hyvin, vähän meidän piti taas neuvvotella aiheesta “jos norsu astuu sun varpaille yhdessä käännöksessä, niin se ei tarkota sitä että se norsu olis niin pässi että tallos sun varpaat kaikissa muissaki käännöksissä.. ainakaa samassa reenissä” Mutta näitähän sattuu..

..Taas reeniä ja vähän vierailua..

Kirjoitettu 1. Helmikuu, 2009 @ 22:27. Aihe Yleinen

Tämän päivän ohjelmassa oli vierailu Ryttylään.. Pakkohan se oli päästä omin silmin näkemään, Ryttylän uusin kauhu kakara. Ja olihan se kuulkaas.. “POES ALTA, TÄÄLTÄ TULLEE NOX!” Aivan ihastuttava pikku veikka Hennan ja Jounin lauman uusin tulokas, pieni mutta sitäkin pippurisempi. Kira pääsi heti tuntemaan nahoissaan naskali hampaat.. tai siis hännässään.. Kekseliäs pikku kaveri aatteli jotta kun ei pääse sammaa vauhtia siskopuolen kanssa kirmaamaan niin roikutaan kirjaimellisesti mukana.. voi Kirppuli rassukkaa, epäilemättä kerkesi pienissä aivosopukoissaan toivoa että häntä olisi typistetty jo pentuna kun näin aikaisiällä hännän irti kiskominen on turhan tuskallista ;)  “Kaamee kakala!”  Hennalla tottakai oli kamera mukana ikuistamassa näitä hetkiä :)

dsc_01591.jpg

Ja pitihän sitä vähän isänkin kanssa leekata. Toron ja Kiran leikkiä kattellessa kyllä huomasi että nämä kaksi pässiä on samasta puusta veistetty.. kumpikin omalla tavallaan niin hölömöjä, mutta silti niin ärsyttävän ihania että.. Isänsä tyttö!

dsc_01691.jpg

Vaikka Kira olisi mieluusti jäänyt Ryttylään ikihoitoon, oli kuitenkin kottiin lähettävä.

 Siinä sitten Hannan kans sovittiin tottisreenit sammaan syssyyn, eli auton keula kohti Rajamäkeä.. Aattelin jo että mitäköhän reenaamisesta tullee kun on ittensä jo juossu puhki poikain kanssa mutta mitäpä tuosta.. vähän oli puolittain mukana mutta kun mamma vaati toimintaa koira nouski omalle tasolleen ja sen yli..

Seuraaminen on ollut jo ihan hyvässä tolassa jonnin aikaa ja nyt on alettu viilaaman kaikkea muuta.. syksyllä huomasin että mun koira ei osaa kääntyä 90 asteen kulmia kun oli vaan reenattu pelkkää täys käännöstä ja niimpä niin, nyt ku on hangattu ysikymppisiä jotka meni jo ihan kiitettävästi on täys käännös unohtunu. Tänään oli toka reeni missä muistuteltiin täyskäännöksestä ja liikkeestä seisomista+muutama 90 käännös jotta ei ny se taas unohu… JA SE MENI PAREMMIN KU HYVIN… Voi juku että mamman naama oli messingillä reenin päätteeks. Eli nyt vois sannoa että seuraaminen, luoksetulo ja jäävät on kunnossa. Seuraavaksi kai paneudutaan noutoon, eteen menoon ja heti lumen sulettua paikalla oloon, sivulle siirtymisen kanssa jumpaten edelleen.. Ja tietenkään jo opittua unohtamatta. (Paras viisaus se jäläki viisaus)

.. Hassu olo kun tuntuu että ollaan päästy IHAN OIKIASTI eteenpäin.. täytyy nauttia nyt tästä olotilasta kun epäilemättä tältäkin korkea lennolta tuullaan vielä alas.. ja kovaa ;)

Reeniä, reeniä..

Kirjoitettu 25. Tammikuu, 2009 @ 20:30. Aihe Yleinen

Nyt on puruhommat jääny vähäksi aikaa tauolle ja keskitymmä tuohon tottikseen. Pikku hiljaa on saatu koissun tekemiseen jo vähän kestävyyttä ja seuraaminen luonnistuu jo isompinakin annoksina ja mitä erikoisemmin askelein. Seuraamisen kanssa siis ollaan päästy aimo harppaus eteenpäin ja virheet vähäisiksi.. tosin minä tunnun olevan ainoa joka näkee tuon elikon seuraamisessa virheitä, noh parempi näinpäin ku toiste päin.

Tänään käytiin ottaa taasen tottista ja pitäs pikkuhilijaa alakaa vahvistaa jo nuita muitakin tottiksen osa-alueita kun seuraamista, joten tänään harjoteltiin liikkeestä seisomista (Kummasti juuri tämä liike on jäänyt lähes kokonaan reenaamatta).. Kyllähän tuo aika ajoin teki oikein ja vähän sinne päin, kovasti oli väliin sitä mieltä että “Seis” = “Istu” Ei ei ei.. Saatiin kuitenkin sen verran onnistumisia että sessu sai palkan ja hyvän mielen. Jospas tuo seuraavalla kerralla olis vähän saanu miettiä asiaa ja reeni olis vähän helpompaa..

..Tosin tämän päivän reenissä tais parhaiten näkyä emännän ensimmäiset kehityksen askeleet (Olihan se jo aikakin). Sain reenin päätteeksi kuulla että nykyään koiraa ohjatessani KÄSKEN sitä tekemään, enkä pyytele ;) Jospas tämä kaksikko vielä jokupäivä muistuttaisi koirakkoa! :)

Uusivuosi ja kujeetko uudet..?

Kirjoitettu 8. Tammikuu, 2009 @ 12:07. Aihe Yleinen

Emännän läppäri on näemmä unohtunut nurkkaan pariksi kuukaudeksi ja tuo mahtava pölykerros koneen päällä vahvistanee tarinan. Pakko nyt repiä itteänsä vähän niskakarvoista ja alkaa kirjotella taas kuulumisiamme ettei ihimisten tarvihe niitä keksiä..

Kiran kanssa ollaan reenailtu ihan vanhaan tahtiin, tosin joulukuun puolesta välistä asti on koissu päässyt reenailemaan vain kerran viikossa ja on tehnyt hyvää mamman mussulle. Tekemisen halua löytynyt taas vähän lisää. Tottis alkaa nyt olla pikku hiljaa kasassa tekniseltä osaamiselta ja tekeminen alkaa jo näyttää tottikselta, nyt vaan pitäs rueta rakentaa jonkinlaista kestävyyttä tohon tekemiseen jotta päästäs joku kaunispäivä sinne BH kokeeseen. Siinäpä sitä onkin haastetta kevättä kohti kulkiessa, jotenkin tohon kovvaan kalloon pitäs saaha taottua että mammakin tekee töitä kuukausi palkalla eikä oo siitä moksiskaan.

Puru reenit on menneet vaihtelevasti eteen päin ja taakse päin.. onneksi kuitenkin suurimmaksi osaksi eteen päin. Ko. harrastus on tehnyt ihmeitä jokseenkin pehmeän ja arahkon koiran luonteelle. Kiralle on tullut huomattavasti lisää itsevarmuutta ja rohkeutta.. sekä tietenkin aimoannos röyhkeyttä.  Jaksampa kuitenkin epäillä ettei sessun palikat tule koskaan riittämään ihan kisatasolle asti mutta jos tämä olisi vaikka jonkin laista ohjaajan valmennusta seuraavaa sessua silmällä pitäen. Ja ompahan tuolla elikolla vielä sen verran vähän ikää että keretään tässä vielä vaikka mihin jos näyttää että suojeluportit eivät meijjän kohalla aukene. Hilijokseen hyvä tulloo ja niin päin pois..

Niin sitten alako uus vuosi meän yhteis elossa ja tälle vuodelle ei suurempia tavotteita oikeastaan ole.. jos nyt sen Bh-kokeen sais käytyä, luonnetestin, käyttistestin ja jokusen leirin kaupan päälle niin siinähän riittäis jo yhelle vuojelle tavotteita.. kai sitä vois jottain missikissaaki ajatella jos tuo elikko alkais näyttää kesään menessä enemmän rotikalta ku dopperilta :)

Toivotamme kaikille oikeen hyvää ja tulosrikasta vuotta 2009!

Neiti 2 WEEEEEEE..

Kirjoitettu 18. Marraskuu, 2008 @ 21:32. Aihe Yleinen

Nyt se päivä sitte koitti että meän neitistäki tuli iso tyttö.. Päivä on kulunut leikkiessä, riehuessa ja perinteitä kunnioittaen, eli nauttien kaksi “kynttiläisestä” maksalaatikkokakusta. Kaikki synttärikutsut jäi kaikessa kiireessä mammalta lähettämättä, joten vieraiden tunkua ei tänävuonna nähty. Synttäri kuvatkin otettiin oikein kakun kera, mutta mamma on onnistunut laittamaan kameranjohdon johonki hyvään jemma nimiseen paikkaan joten kuvaa täytynee odotella tässä vielä tovi.

Paljon onnea Kirppuli ja pitkää ikää !!!

Jännä juttu..

Kirjoitettu 2. Marraskuu, 2008 @ 01:21. Aihe Yleinen

.. tää koiraharrastaminen, aina ku oppii jotain uutta ja saa koiran etteenpäin niin on seuraava ongelma jo nurkan takana oottamassa.. siis se väijjyy siellä silleen että hyppää esiin just ku ohjaaja ehtii tuudittautua hyvänolon tunteeseen. Katala tapaus tuo ongelma.

Eli kuten alku jorinoista voitasiin päätellä tuo kataluus iski nyrkkinsä mun silimään ihan yllättäen nurkan takkaa vaikka oon aina ollu varppeillani ja osannu oottaa sen iskua, mutta nyt oli suoja muurit allaalla ja komia musta silimä mammalla.. siis noin niinkö kuvainnollisesti.

Toi puruhomma on nyt saatu vähän vauhtiin tuon elikon kanssa ja jonninlainen tolokku siihen hommaan niin kuinkas kävikään, koira jolla alusta asti ollut hyvä puruote ja rauha niin kummasti ku hanat on saatu auki on alakanu hirviä ravistelu ja mälävääminen.. siis rauhavaiheessa, tai tällä hetkellä ko. sanaa ei voida käyttää kuvaamaan tämän sessun touhuja. Saalistaa pirun hyvin puree pirun hyvin jne. mutta siinä vaiheessa ku hiha suussa pitäs nätisti kanavoida mamman jalan vieressää alakaa älytön elämä.. hihhaa pittää ravistella niin perkuleesti ja vähä mäklätä ja toisinaan naama rutussa täysiä purren huutaa hiha suussa. Melekonen värkki tuo otus.. tarttis varmaan taas tehä jottain..

Niin ja elämä mikä järenjättiläinen Kira taas osoitti olevansa.. alotettiin piilonkierron opettelu silleesti että liinalla ohjattiin koissu kiertämään ja palkka, no muutaman kerran jäläkeen ku koissu oli toiminut halutulla tavalla ja mamman kierrokset nousi koiran mukana ja uusi lähetys… ja voi että olis saanu maan parraan kotivideon.. “Kierrä!” Ja koissu lähtee tuhatta kuuttasattaa kohti piiloa ja Saa**nan pässi täydestä vauhdista saa päähänsä hypätä mukamaste piilon yli.. PAM !! Ja yksi hölömistyneen näkönen rotowaijjeri puistelee päästään tikkuja piilonseinästä… Siinä se vähä aikaa kahteli piilonseinää nousten takajaloilleen että ei siitä perskeles mennäkkää yli ja tyytyi kiertämään hökkelin, sitte tuli korvat lepattaen kippurassa nauravan emännän luo vaatimaan palkkaa upeasta piilonkierrostaan.. tasan ei käy onnen lahjat, huooooh…

Oppia ikä kaikki..

Kirjoitettu 18. Lokakuu, 2008 @ 11:07. Aihe Yleinen

Männä viikonloppuna suntasimma kohti rottishovia, etelähämeen rottiskerho järjesti lauantaina tottispäivän ja sunnuntaiksi maastoja. Himpun verran hirvitti alakuunsa perjantaina Tammelaa kohti ajellessa kun en tuntenut ketään viikonloppuun osallistujista, mutta porukka oli oikiasti vallan mainiota ja sopeutumis vaikeuksia sakkiin ei juurikaan ollut. Eli homma bueno. Lauantain tottiksiin olin varautunut asenteella “pää pystyyn ja kohti uusia nöyryytyksiä” mutta emännän asenteesta tuli lähinnä asenneongelma. Tottiskouluttajana toimi Hans Müller joka toimii poliisikoira hommissa päätoimisesti. Ennen kentälle tuloa emännän suusta tuli sellanen oksennus ja valitusten ryöppy oman koiran osaamisesta että kouluttajakin epäilemättä mietti jotta mikähän villasukka sieltä kentälle tullee.. Noooooooh, kuinkas kävikään. Kira oli varmaan kuullut kammottavan onksennukseni ja näytti mulle kirjaimellisesti närhen munat. Perusasentoon siirtyminen onnistui noin 70% kaikista kerroista ja saatiin kouluttajalta vinkkelöt miten saadaan se siihen 100%. Toisella kierroksella ruettiin kattomaan tottista hieman laaja alaisemmin.. eli teimmä lähestulkoon kaikkea tottikseen kuuluvaa ja niin että MAMMALLA PALKAT PYSSYI TASKUSSA EIKÄ MISSÄÄ KOURAN SILIMÄSSÄ  ja mitäkö Kira… SE TOIMI PAREMMIN KU MÄRISSÄ UNISSANI OLEN TOIVONU. Jumankekka sentään.. Aina kun otettiin joku uus juttu nii kouluttaja vaan tuumi että hyvältä näyttää sitte seuraava juttu.. ainoat virheet mihin kouluttaja puuttui oli luoksetulon “hajurako” ja noudossa mälävääminen.. OIH.. Naama on ku naantalin aurinko vieläkin.. Se on sittenki oppinu jotain viimesen puolentoista vuoden aikana JESSSSSS!!!!

Sunnuntaina oli tarkotus ottaa maastoja mutta meän hekuporukassa oli vaan kaks koiraa joten otimma ilimasua kentällä ja esine ruutu kaupan päällisiksi. Kiran ilmasu oli ihan bueno. Neljällä ilmasulla kerran pudotti rullaan ja senkin ihan rehellisesti 5 metrin päähän minusta. edessä piti jo todella hyvin rullaa ja irroitti otteensa rullasta vasta irrotuskäskyllä vaikka mamman käsi koskikin jo rullaan.. Esineet löyty ihan ok, kaks pistoa kaks esinettä, vauhtia oli sen verran paljon että juoksi etuesineen yli kummallekkin pistolle lähtiessä, muuten oli tyytyväinen päivän suorituksiin.

Kun koirakkoja oli niin vähä sunnuntaina ja päästiin hyvissä ajoin pois niin nälkähän kasvaa syödessä U know.. Kaasu pohjassa Tammelasta Jokelaan puru reeneihin… Ja voi elämä.. mä aattelin että ei tuosta elikosta taijja olla tähän nyt ku oli nii väsyny, niin pa**an posket.. Koissu haukku paremmin ku koskaan ja puri vielä eka kertaa HIHAAN !!!! BUENOOOOOOOOOOO !!!

Siis ihan maaliman paras viikonloppu takana. Ja mamman naama messingillä. Iso kiitos leiriporukalle ja tietty Kimille, Tonia unohtamatta.

Tiistaina oli tottisreenin vuoro.. viikonlopusta viisastuneena koissun reeniä vaikeutettiin ja vaadittiin sitä työskentelyä, ja koissu teki ihan tosissaan hommia ja MULLE !!!! Tiiä vaikka me joskus tuon elikon kanssa jottain saavutettasiin.. 6-vuotiaana BH kokeeseen ;)

“Pää pystyyn ja kohti uusia HAASTEITA” Haahhhaahhhaaaaaaaaaa :)